Heräsin ja aivan hulluna tekee mieli jotain mitä tahansa epäterveellistä safkaa. Luultavasti tuhoaisin vaikka kokonaisen levykakun jos joku sellaisen eteen pistäisi ja antaisi lusikan käteen. Lusikan, joka olisi ihan turha, koska kakku saisi kyytiä ilman että käyttäisin edes käsiä  

Jotta kakku unohtuisi, aloin siis miettimään tulevaa päivää, ja mietteet kääntyivätkin - ylläri pylläri - siihen että mitä söisin aamiaiseksi. Sen seurauksena kuolaan täällä nyt pitkin näppistä miettiessäni munakkaita ja pekonia. Kraah.

Noh. Kauppaan ei nyt onneksi pääse. Siispä aika kuluu netissä surffaillessa, ja tietysti aiheeseen liittyen. Tämän jo tiesinkin, mutta laitetaan nyt linkki muidenkin iloksi :

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/11/unettomuus_tulee_suomelle_kalliiksi_1165948.html

Kun ensimmäisen kerran kuulin aiheesta, se hämmästytti. Sitten asiaa mietittyäni ja omaa käyttäytymistä perusteellisesti kelanneena aloin olla aivan samaa mieltä. Väsyneenä syön tosiaan enemmän - ja sehän on kuulemma aivan alkukantainen reaktio ihmisellä ; kroppa tulkitsee matalan vireystason matalaksi energiatasoksi, ja suorastaan vaatii tankkausta. Siinä sitä sitten taas mennään kohti lähintä Hesburgeria. Väsyneenä sitä ei tietenkään myöskään jaksa keskittyä päätösten tekemiseen eikä varsinkaan niiden pitämiseen. Vaikutuksiltaanhan kunnon väsymys on suoraan verrattavissa känniin.

Anyhow. Mulle tämä nukkuminen on ollut jo pitemmän aikaa hankalaa, syytä en tiedä. Melatoniinia on määrätty ja sitä olen tänäänkin ottanut, mutta eipä tässä vain nukuta ei. Suunnitelmissa alkuvuodelle onkin käydä jonkun fiksun tohtorin kanssa juttelemassa aiheesta. Aiemmin olin asiaa vastaan, mutta nyt alan jo olla sillä kannalla, että voisin vaikka ottaakin satunnaiseen käyttöön jotain vähän tujumpaa nukahtamista edistävää. 

Tällä hetkellä tujuin sitä edistävä asia mitä talosta löytyy, on maito. Taidan siis vähän lämmittää sitä.

Hyvää huomenta vaan kaikille, mä koitan kömpiä takaisin unille.